Rajasusi Kollektiivi on vuonna 2015 perustettu esittävän taiteen ryhmä, jonka jäsenistö koostuu nuorista teatterialan ammattilaisista. Kollektiivin toiminta perustuu erityisesti kiertävän teatterin tekemiseen. Ryhmä kokee kiertämisen tärkeänä keinona rikastuttaa Suomen teatteritarjontaa viemällä teatteria paikkoihin, joissa sitä ei ole jatkuvasti saatavilla. Lisäksi ryhmä toivoo esitysten toimivan tapahtumina, jonne ihmiset voivat kokoontua tapaamaan toisiaan ja jakamaan yhdessä tarinoita, kulttuurista nauttimisen ohella.

Ryhmän ensimmäinen kesäteatterikiertue toteutui kesällä 2015 esityksellä Turku-Rääkkylä triathlon, yltäen pääkaupunkiseudulta Lappiin. Toisella kesäteatterikiertueella 2016 nähtiin esitys Aila elää!, jonka matkareitti kulki edellisen kiertueen jalanjäljissä Helsingistä aina Äkäslompoloon asti, laajentuen leveyssuunnassa yltämään itärajalta länsirannikolle. Rajasusi Kollektiivin kolmas kesäteatterikiertue lähtee liikkeelle heinäkuussa 2017. Kiertueella nähdään musiikillinen komedia Valemorsiamet ja se keskittyy erityisesti Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan. Tulevana kesänä Rajasusi Kollektiivi huomioi myös perheen pienimmät ja tarjoaa koko perheelle sopivan näytelmän Herra Suden Maagillinen Teatteri.

Kiertueella esiintymispaikkoina toimivat kesäteatterit, ladot, takapihat ja kahvilat, tai oikeastaan esiintymislavaksi kelpaa mikä tahansa paikka, kunhan ympärillä on hieman tilaa näytellä ja musisoida. Teatterin riemun levittämisen lisäksi ryhmä pitää kiertämistä tärkeänä tapana tutustua kauniin maamme eri kolkkiin, sekä muistelee kiitollisena kaikkea kokemaansa vieraanvaraisuutta ja matkan varrella kuulemiaan uskomattomia tarinoita.